Äitienpäivän viettoa

Olipas rento viikonloppu vanhempieni luona Pohjaslahdella! Tuli vietettyä ihana äitienpäivä perheen kesken ja syötyä ulkona.

Vietettiin myös Mr. Sundmanin kanssa myös eräänlaista 10v päivää, nimittäin tasan 10 vuotta sitten sain vanhempani nakitettua Helsinkiin ja omana taka-ajatuksena oli nähdä tuo herra toista kertaa ikinä. Vietimme kivan päivän karvanaaman kanssa ja päätimme myös korkata ensimmäiset kesän jäätelöt Helsingin tuomiokirkon portailla. No nyt ei ihan Helsingissä oltu, mutta päätettiin ne jäätelöt kuitenkin nautiskella :)

Viikonloppuna tuli tehtyä myös kiva toteamus. Kerroin teille aiemmin tuosta laihtumisprojektistani ja kuinka se on kannattanut. No lisää vettä myllyyn lisäsi se, että päätin vanhempieni luona kokeilla äitini hääpukua, sillä mahdollisuus sen käyttämisestä on ollut minun haaveissani pienestä pitäen. Viimeksi kun pukua testasin, niin se ei mennyt kiinni ja joskus aiemmin testatessani, en ollut vielä ihan ehkä tarpeeksi aikuistunut, että puku olisi näyttänyt yhtään miltään päälläni. Vaan kuinkas nyt kävikään? TA-DAA!

Se oli TÄYDELLINEN! Äitini antoi minulle luvan ottaa mekon mukaani, kun ei sillä kukaan siellä aitassa mitään tee. Mekko on aivan ihana sellaisenaan, mutta itseni tuntien, tulisin tuskin sitä käyttämään tuollaisena maksipituisena, joten olen vähän tuumaillut sen lyhentämistä hieman. Tein myös ikäänkuin päätöksen siitä, että taidan laittaa tuon kyseisen mekon päälleni meidän maistraatin siviilivihkimiseen :)

Muutoin viikonloppuna mietittiin hääasioita vähän joka kantilta ja katsastin uusinnan siitä Kuninkaalliset Häät-ohjelmasta. En tiedä olenko oikeasti turhempaa ohjelmaa nähnyt? Jopa Jersey Shore voittaa sen juonenkäänteissään.. No mutta enivei, tuli siellä porukoitten luona tehtyä jotain muutakin häihin liittyvää, nimittäin kerättyä pöytäkoristemateriaaleja:

Ja ei, en ole suunnittelemassa mitään megaluontopöytää, mutta tuollaiset kuolleet oksankäkkyrät sopivat kuin nenä päähän ja mikäs sen parempi paikka hakea niitä, kuin porukoitten tontin ylijäämäoksat :)

Hauskaa, että ehdin jo eilen illalla saada jonkun pienen ahdistuskohtauksen, että ei saakeli, ne hääthän on ihan kohta jo ja en ole tehny mitään. Kunnes tein sellasen tosi nopean to do listan ja sain siitä melkein puolet hoidettua eilisen illan aikana. Että ei kai tässä mitään hirveetä hämminkiä oo..

I'd rather be fat than fugly

Iltaa kansalaiset! Med börjare vai mitensenymeni.

Tänään ajattelin kertoa teille aiheesta nimeltä läskit. Miten läskit liittyy hääblogiin? No vaikka mitenkä kuulkaa! Itse olen tässä vuosia naureskellut hääohjelmille ja ihan todellisessa elämässäkin, kun morsiamet ostavat liian pieniä hääpukuja ja ajattelevat sitten rääkkäävänsä itsensä parissa kuukaudessa pieneksi, jotta mahtuvat unelmiensa hääpukuun. Eihän siinä ole niinku mitään järkeä sanon minä. Toinen vaihtoehto on, että morsiamet ostavat täysin vääränkokoisen puvun ja sitten päättävät käydä korjauttamassa sen jollain ompelija-raukalla. Voin ihan näin ompelijana sanoa, että ei se kuulkaa aina mitenkään halvemmaksi välttämättä tule jos koko puku pitää melkeinpä purkaa osiin ja koota uudelleen.. Mutta ei mennä tähän.

Nyt nimittäin itse osittain kuulun noihin kauhumorsiamiin, jotka haluavat laihduttaa hääpäiväänsä varten. Tosin itselläni taka-ajatuksena ei ollut että mun on PAKKO laihduttaa HÄITÄ VARTEN. Ei suinkaan, vaan tein päätöksen aloittaa hieman terveellisemmän elämän noin niinku muutenkin ja totesin siinä sitten, että niin, ne hääthän voisi olla semmonen hyvä takaraja siihen ihannepainon tavoittamiseen.

Itsehän olen tässä vuosien saatossa paisunut kun pullataikina ja loppuvuodesta se alkoi tosissaan vasta ahdistamaan, kun puntari rupesi näyttämään uutta kymmenlukua. Päätin siis rakkaan ystäväni kanssa aloittaa sellaisen terveen ja fiksun laihdutuksen. Ja tiättekö mitä? Eilen puntarissa piipahtaessani se näytti, että painoa olis pudonnut 10,5kg siitä kun alotin. Meinasin vallan persiilleni lentää, mutta kivahan tuollainen lukema oli nähdä puntarissa. Aloitin siis projektin heti joulun jälkeen ja tässä nämä 4kk on pikkuhiljaa opeteltu uusia elämäntapoja. Ja on meinaa ollu yllättävän helppoa ja en tajua, miksen oo tehny tätä aiemmin.

En todellakaan tarkoita tällä postauksella, että kaikkien pitäisi ruveta laihduttaan ja ettei häissä voi näyttää hyvältä juuri sellaisena kun on, mutta ajattelin vain pistää tämmöisen kannustuspostauksen niille, jotka eivät ole tyytyväisiä siihen omaan peilikuvaan ja haluisivat tehdä asialle jotain. Voin sit kattokaa antaa jotai hyviä vinkkejäki jos haluutte! Voin olla teidän maailman randomein online personal trainer, joka ei tiiä yhtää mistä puhuu! Hyvä myyntipuhe eikö?

No mutta kiteytettynä: vähensin hiilarit minimiin ja aloin syödä 5-6 kertaa päivässä, aloin liikkumaan inasen enemmän (ihan hirveitä liikuntaspurtteja en ole pystynyt pitämään, sillä kun tekee 5 duunia, niin ei oikein aika meinaa riittää ja se unikin on ihan pop) ja jätin bailauksen vähemmälle. Bailaus jäi myös vähän tuon ylitömäisen työtaakan vuoksi, mutta enpä oo kaipaillu hirveesti niitä "oonkohan mä vielä kännissä vai onko tää jo krapulaa"- oloja. Tässäkään en tosin ole mikään absolutisti ja sano että HYI TEITÄ JOTKA JUOTTE, HÄVETKÄÄ!, sillä itsehän olin varsinainen sieni vielä puoli vuotta sitten ja en sano, että sekään nyt mikään huono tie on, jos vaan on kivaa. Kohtuus toki kaikessa, mutta ite totesin, että mummo sisälläni alkoi taas pilkistää nurkan takaa ja totesi että nyt riittää moinen humpuuki! Mistä tiedätte, ettei musta ole tullut kauheeta jeesustelijaa asian suhteen? Koska kirjoitan tätäkin tekstiä avatun siideritölkin voimalla.

En tiedä oliko tässä tekstissä yhtään mitään järkeä, eipä varmaan, mutta näytetään teille ny hieman kuvamateriaalia siitä, että mitä mulle on ehkä tapahtunu tässä 4kk aikana! Kuvakulmat ym. ei nyt ole samanlaiset, mutta ehkä tajuatte pointin. Ja vielä loppukaneettina: en pitänyt itseäni rumana ällötyskasana tuolloin 10kg painavempanakaan, totesin vain, että terveydellisesti tilani ei ehkä ollut paras mahdollinen.

 Lokakuu 2012

Toukokuu 2013

Että sellasta tänään.

You are cordially invited...

(postiluukku kolahtaa)

TA-DAAA! Eli kuten kuvista näkyy, olemme vihdoin ja viimein saaneet kutsut matkaan kaikille ihanille ihmisille. Voin vaan sanoa, että morjes mikä homma, mut ihan tyytyväinen olen kyllä lopputulokseen. Kuten näkyy, meillä on tuollainen tietty "teema" näissä kutsuissa. Sain idean kutsuihin tuossa vuosi takaperin Berliinin reissulla kun käytiin Mr. Sundmanin kanssa valokuvaboothissa ottamassa kuvia 2€ kappalehintaan. Tällöin muistin, että AI NIIN, mehän otimme myös ensimmäisenä vuonna, kun aloimme seurustelemaan, niin samanlaisen kuvan meistä. Tämäpä siis toimi vallan mainiona ratkaisuna ja saatiin tämmönen "vuosikymmentä myöhemmin"- idea kehitteille.

Jos joku nyt ihmettelee, mikä tuo viimeisen kuvan lirpake on, niin se on kuulkaa LEFFALIPPU! Joo näin on! Meidät siis vihitään Tampereen Elokuvateatterikeskus Niagarassa, koska olemme molemmat hirveitä leffanörttejä ja en meinannut keksiä mitään kivaa paikkaa, mihin mahtuisi 100hlöä istumaan ja ei tarvitsisi olla ulkona (syyskuun säät kun saattavat olla mitä vaan..). Alunperin tämä idea oli ihan pelkkä vitsi ja heitin sen ohimennen miekkoselleni että "mieti, vähänkö ois älytöntä", mutta hän ideasta sitten innostuikin ja ei mennyt kauaakaan kun olin lähettelemässä sähköposteja aiheesta Niagaraan. No, yllätykseksemme homma onnistui ja siellä sitten porukka saa katsoa "leffaa" ja kuinka me sanotaan toisillemme joopajoot.

Nuo leffaliput taiteili hyvä ystävämme, joka toimii myös herran yhtenä bestmanina. Jälleen kerran kantsii olla näitä kavereita, joista on hyötyä ;)

Mutta ei tässä taas muuta tällä erää. Koitan palata asiaan mahdollisimman pian alusvaatejuttujen (uuuu!) ja muiden kommervinkkien kanssa. Nyt kuitenkin töihin ja siitä vapun viettoon ihanaisten ihmisten kanssa! Toodles!

Voi morjes

Hyvä tää tämmönen hääblogi, jota ei koskaan päivitetä. Mut ei tässä kuulkaa kerkee kun tekee 3 duunia ja yhtä silleen sillon tällön, niin ei aika riitä mihinkään häiden järjestelyihin!

Eivaa, ollaan me jotain saatu tehtyäkin, mutta kutsut odottaa edelleen että saataisiin ne postitettua (toivottavasti ensi viikolla vihdoin ja viimein, koska haluan ne pois käsistäni NYT).

Meillä oli myös palaveri tuon Annin kanssa omani ja herran puvun suhteen. Päädyimme nyt teettämään miekkoselle housut ja liivin ja vuokraamme/ostamme jonkun takin, mitä voi asun kanssa muutoin pitää. Ilta kun menee kuitenkin mitä luultavimmin ilman sitä takkia ja jatkossakin on ehkä enemmän käyttöä tuollaiselle housu-liivi-kombolle. Oma pukuni alkaa pikkuhiljaa kanssa hahmottua, mutta sitä ei päästä vielä aloittelemaan oikein mitenkään, ennenkuin olen löytänyt sopivat alusvaatteet ja muutenkin tässä on pienoinen laihdutusprojekti meneillään (EI, en ole sellainen morsian, joka häidensä takia laihduttaa, mutta toki se on tässä yksi hyvä tavoite. Puolivälissä mennään eli -8,5kg on lähtenyt ja kesään mennessä ois kiva jos toinen samanmoinen olis hävinnyt kun tuhka tuuleen) ja kyseessä ei ole dieetti, vaan elämäntapamuutos. Eikä meinaan oo tuntunu edes mitenkään ihan hullun hirveeltä. Eli go me!

Suurin ongelma tällä hetkellä on miettiä meidän vihkimisen vihkikaava ja mitä siellä vihkitilaisuudessa yleensäkään tapahtuu. Yllättäen en voi tarkempia yksityiskohtia kertoa, koska vieraatkaan eivät tiedä mitä tuleman pitää, mutta sanonpahan vaan, että kyllä mä kans sopan itelleni taas keitin. Sentään musiikit ollaan keksitty jo. Vihkikaava tuottaa ongelmia siinä suhteessa, että mitään perinteistä kaavaa en halua ja olisi kiva, että kaava olisi jotenkin meidän näköinen. Samalla kuitenkin ärsyttää kirjoittaa itse koko hommaa, koska silloin siinä ei ole mitään kivoja ylläreitä. Että joo, saa nähä koska tässä ehtisi sitäkin miettimään vai nakitanko jonkun kaason kirjottelemaan jotain kivaa. HAH! Natsimorsio iskee jälleen.

Ollaan myös sen verran saatu asioita eteenpäin, että miekkoseni sormustilaus on laitettu menemään. Tuo herra karvanaamahan on astetta kovempi pelinörtti, joten sormuksessakin se tulee myös näkymään. Tilaus tehtiin Aurifaberilta ja saatiin oikein hyvä tarjous mittatilaussormuksesta ja vielä mahtavaa palvelua sen suhteen, että herraa ei voisi vähempää kiinnostaa, onko sormus tehty savesta vai kalleimmista timanteista (jälkimmäinen ei lämmitä sydäntä ainakaan), eli sormuksen materiaalilla ei väliä, kunhan se näyttää kivalta. Päädyimme sitten kulta/valkokullan sijaan titaani/hopea-komboon. Tulee meinaan aika äijän näköinen etten sanois. Se kuulemma valmistuu tuossa huhtikuun aikana ja tässä pitäisi nyt keksiä vielä kaiverrukset sekä omaan sormukseen, että tuohon herran. Kuulemma mun lempinimeni eli Rock'n'RollaMonsterMovieMadnessMona ei jotenkin mahdu sormukseen kirjoitettavaksi päivämäärän kanssa. Jännä.

Oma sormuksenihan on jo selvillä myös, mutta en tiedä koska sen kävisin sitten hakemassa, mitään kiirettähän tässä ei vielä ole ja sehän on ihan fakta, että jos sen haen liian aikaisin, niin pidän sitä sormessa enivei ja sitten se on ihan mähmäinen ja ruma virallisena hääpäivänä. Herkullista!
Itselläni sormuksen valintaan vaikutti eniten raha. En myöskään halua mitään 3000€ sormusta, jonka varmaan kuitenkin jossain vaiheessa hukkaan, joten päädyin ihan perus timanttisten Diana-sormukseen. Tuo muotokieli kun on meikäläisen silmää hivellyt aina ja varsinkin sisälläni asustavaa mummoa.Tuo sininen safiiri vähän jänskää, mutta se näyttää kyllä ihan normivaloissa lähes mustalta, eli passar ju bra.

Tuo kyseinen sormushan ei passaa tämän kihlasormukseni kanssa lainkaan yhteen, mutta päätinkin, että mieluumin otan sellaisen vihkisormuksen, mistä tykkään ihan hulluna, kun jonkun "ihan kivan", joka mätsää tämän nykyisen sormuksen kanssa. Kakkosvaihtoehtona kuitenkin oli tämmöinen kaveri, joka olisi sopinut kun nenä päähän nykyisen rinkulan kanssa:

Kuvat: timanttiset

Mutta valinta on kuiteskin tehty! Tiesin sen ihan alusta alkaen, että halusin jonkun sormuksen, missä on tuollainen kunnon klohmo tossa keskellä, eikä mitään rivisormuksia. Rivitimanttisormukset...hrrr miten tylsiä. Ja tuossa kakkosvaihtoehdossa tuo klohmo nyt on ihan naurettavan pieni.. En kuitenkaan aio tätä nykyistä kihlasormusta heittää mihkään romukoppaan vaan siirrän sen vain oikean käden nimettömään asustelemaan. Ihan hyvin tää näin meinaan käy!

Muutoin ollaan myös sumplittu vähän kuljetusjuttuja ja ruokajuttuja ja kaikkee tämmöstä perussettiä. Bändille mun pitäis jossain vaiheessa ehtiä lähettään semmoset pakolliset biisitoiveet (lue: Sinatraa), mutta senkään tiimoilta ei mitään ressiä oo.

Pöytäkoristejututkin on suhteellisen selvillä ja pöytäjärjestyksenkin ehdin tuossa taannoin 5minuutissa keksiä. Aattelin jättää näiden ressaamiset sit sinne johonkin hamaan tulevaisuuteen, mutta sanonpa vaan, että tulee mielenkiintonen kesä, kun töitä on enemmän kun koskaan ja pitäis nää kinkeritkin saada jotenkin järjestettyä.

Mut kyl tää tästä ehkä taas joskus! Palaan astialle kun on jotain mielenkiintosta kerrottavaa. Morppa!

Bad hair day

Tällä viikolla olen mm. paskarrellut parin kaasoni kanssa. Kyllä vaan, kutsuja meinaan! Laitan niistä parempaa kuvaa jahka ne on saatu postiin asti ettei mee ihan ylläripyllärit pilalle. Vielä pitäis saada eräältä bestmanilta vähän graafikkoapua ja sit saa pistää kutsut matkaan. Kutsuttavia henkilöitähän on vielä muuteltu tässä viime metreillä, kuten varmaan vielä ehditään muutteleen ennen kun ne itse kutsut lähetetään.. Nyt teillä herää kysymys; miksi stressaan kutsujen lähettämisestä puoli vuotta ennen kinkereitä? No koska olen ihan dille. NOEI!
Meikäläisen kaveripiiristä 70% on viikonloppuisin keikkailevia ja monella viikonloppuja varattuna jo pitkälle syksyyn. Eli varmistaakseni kaikkien mahdollisen juhliin pääsyn, haluan lähettää kutsut mahdollisimman aikaisin. Ja että olisi taas yksi homma vähemmän hoidettavana lähempänä juhlapäivää.

No mutta en mä mistään kutsuista tullu tänne joriseen vaa meinaa tälläytymisestä!
Minähän joudun silloin tällöin laittautumaan ihan todella reippaasti, kun on kyseessä esiintyminen/edustaminen/kuvaukset. Eli minulle on nuo tekoripset ja oi-niin-hurjat kirkkaanpunaiset huulipunat enemmän kuin tuttuja. Meikin suhteen siis mitään radikaaleja muutoksia ei tulla näkemään oman häämeikkini osalta. Eli ei, ette näe minua nudella huulipunalla varustettuna..

Meikin olen ajatellut tehdä itse hyvin pitkälti, koska niin teen aina muulloinkin, kun pitää edustaa. Tällä kertaa tosin ajattelin käyttää kaasojeni meikkitietämystä hyväksi ja he saavat suositella minulle parhaat (mutta edulliset) mahdolliset tuotteet, millä saa sen meikin pysymään koko päivän ja etten näyttäisi heti vihkimisen jälkeen joltain pesukarhun ja pandan välimaastosta. Kukaan näistä meikkikaasoistani ei kuitenkaan suostu minulle varsinaista meikkiä tekemään, koska se on liian stressaavaa, joten täytynee tyytyä omaan kätten jälkeen. Yritin ettiä teille jotain kuvaa meikän naamavärkistä perusmeikeissä, mut eihän mitää semmosta fiksua ny löytyny mistään. Niinkun ei musta näemmä oo edellisen postauksen mukaan yhtään fiksua kuvaa aiemmiltakaan vuosilta. Hah!

Mutta siirrytäänpä sit frisyyriin. Alunperin olin ajatellut laittaa hiuksenikin itse, mutta luulen että näillä todennäköisyyksillä siitä päivästä tulee niin bad hair day ettei ole tosikaan. Olen siis vähän kahden vaiheilla mitä teen, sillä minulla ei valitettavasti ole mikään maailman suurin luotto kampaajia kohtaan (nyt kenenkään tutun tartte vetää siellä hernettä nenään) ainakaan kampauksien kohdalla. Minä kun en missään nimessä halua mitään "liian siistiä" mukamas vintagehenkistä kampausta. Tätä on vaikea selittää, mutta usein näkee jossain ammattilaisten tekemiä old school henkisiä kampauksia ja ne ovat vaan jotenkin liian.. nykyaikaisia.

Minulla olisi pari tuttua, jotka saattaisivat kuitenkin tämän rankan seulan läpi päästä, mutta toinen fakta on se, että itseäni ei hotsittaisi sitten yhtään maksaa siitä, että joku laittaa hiukseni, kun periaatteessa voisin tehdä sen ihan hyvin myös itse. Toisaalta tässä kohtaa kuvaan saattaa astua myös jälleen yksi kaasoistani, jota voisin ahdistella hiustenlaiton tiimoilta.. haah!

Mutta, mitä minä sitten haluaisin kaiken tämän vuodatuksen jälkeen? No kuvamateriaali mitä tähän isken, on hyvin pitälti tasan yhden henkilön pärstästä, mutta minkäs teet, kun neidin hiukset ovat aina yhtä tyylikkäät? Noni, ny lähtee:

 Yllättäen haluaisin kiharaa. Ja suurimmaksi osaksi ainakin hiukset täysin auki. Tuo viimeisin kuva miellyttää silmääni ihan überpaljon, eli voi hyvin olla että käyn nipsasemassa hiuksiani hieman, jotta niistä voisi saada edes jotain tuollaista muhkeaa.

Toisaalta. Olen haaveillut jostain megaisosta hatusta ainakin vihkimisen ajaksi + kuvauksiin, joten en tiedä onko tuollainen muhkea lyhyt tukka vähän huono siinä mielessä, ettei vaan näytä joltain pallopäältä. Itse kinkereissä varmaan heivaisin sen hatun johonkin takavasemmalle, ellei se sitten olisi sellaista kokoluokkaa, mitä jaksaisi käyttää koko illan. Ei siinä, hatuthan eivät myöskään ole minulle mitenkään kauhean vieraita asusteita. Hattuinspiraatio näyttää pitkälti tältä:

 Kappas, Ditahan se siinä taas! Ja vielä omassa hääpuvussaan! Tehdäänpä yksi asia nyt selväksi heti: minä en ole (enää) mikään megaditafani, enkä yritä hänen hääeleganssiaan matkia, mutta kamoon KOLMIKOLKKAHATTU! Toisaalta haaveilen kyllä, että hatussa olisi fasaaninsulkia (kuten ylemmässä kuvassa), koska ne nyt vaan näyttävät niin hienoilta. Ettäs tiiätte. Fasaaninsulkien saaminenkin olisi varsin helppoa kun vanhempieni pihalla asustaa n. 20 fasaania.. nämä sulat saattavat näkyä meidän häissä muutenkin kuin vain mahdollisesti meikäläisen päässä.

Ajattelin että tämä postaus jotenkin selventäisi mun ajatuksia. Mutta ihan yhtä solmussa sitä ollaan kun tovi sitten.

Mutta mitä mieltä olette?  Huomaatteko kuinka yritän saada teitä kertomaan mulle juttuja kommenttiboksiin? Noni, no tehkääs ny sit niin!

Palaan muihin asusteisiin, kun jaksan esimerkiksi kuvata ihanan vintagestrassilaukkuni, jonka löysin Berliinin kirpparilta puoli-ilmaiseksi. Oujee sydämiä!

Vuosikymmenen rakkaustarina

Nyt on taas hieman vietetty hiljaiseloa ja yritetty pistää aihe "häät" johonkin jemmaan kaiken muun stressin tieltä. Tänään kuitenkin käytiin taas juhlapaikalla miekkosen, yhden kaason ja meidän kokin kanssa katsomassa asioita. Siinä jotkut jo vähän alkoivat mua ressaamaan, että pitäiskö paikka vielä vaihtaa mut saakeli EN VAIHDA!

Mutta ajattelin nyt kertoa teille vähän tarkemmin minusta ja tuosta karvanaamasta, jonka kanssa tässä on jo tovi taivallettu ja tarkoitus ois taivaltaa sinne hamaan tulevaisuuteen asti. Eli miten kaikki alkoi jne.

Kaikki alkoi eräänä keväisenä päivänä vuonna 2003, kun ystäväni linkkasi minulle IRC-galleriasta varsin vetävännäköisen herrasmiehen kuvan. Joka nyt sattui sitten olemaan tuo nykyisellään aika karvanaamainen yksilö. Kyllä, tapasimme IRC-galleriassa. True dat.

Olin suurinpiirtein mennyttä naista siinä vaiheessa kun herra vastasi johonkin minun ihqtekstiini kommentoimalla hirveetä suihkuherutuskuvaani sanoilla:"oot ihan pesulla :o" kun kaikki muut tyyppien kommentit olivat tyyliä "HERUUXX!??!?". Olin aivan varma, että tämä mies pitää joskus vielä tavata ja koittihan se päivä, vaikka ystäväni kauheasti vannoivat, että SE ON JOKU VANHA ÄIJÄ JA PERVO KUITESKI! No ei ollu, ainakaan vielä.

Tommoseen mää kuulkaa retkahdin!

Tapasimme ensimmäisen kerran kasvokkain vappupäivänä, kun suuntasin matkani Helsingin kautta Vihtiin ammattikoulun pääsykokeisiin. Muistan aina kun Mr. Sundman sieltä pyyhälsi tukka (melkein) hulmuten skeittilaudallaan minua vastaan laiturille. Käytiin Hesessä syömässä ja jäbä puhu vaan jostai Uuno Turhapuro-leffasta. Olin ihan myyty vaikka Turhapuroa vihaankin sydämeni pohjasta.

Tapaaminen oli aika pikainen, mutta siitä sitten jatkoin matkaani Vihtiin ja vietin illan ystäväni luona IRC:issä. Aikamoinen seuraneiti ja silleen.

Seuraavana päivänä jostain kumman syystä paluumatkalla oli pakko jäädä myös Helsinkiin "muutamaksi" tunniksi ("äiti tuunki vasta ysin junalla kotiin" "MITÄ?!"). Käytiin taas Hesessä ja koska olenhan such a lady, tiputin kerroshampurilaiseni farkkuhameeni päälle ja tästä syntyi legendaarinen vaatekappale, joka tosin nykyään on jo jossain ugandalaisella lapsella tai roskissa. Mene ja tiedä.

1. tapaaminen

Tämän jälkeen viestittely IRC:ssä oli entistäkin hurjempaa ja ei vielä varsinaisesti "seukattu"(ai tsiisus kun on hauska muistella näitä aikoja :D). Seuraavan kerran nähtiin kun Mr. tuli Tampereelle viettämään koulujenloppua meikäläisen kanssa. Sillon se sit olikin menoa ja kavereiden painostuksesta tuli ekat suuteloinnitkin siinä vaihdettua. Iiihihihihihi!

Tämän jälkeen kesä meni aika pitkälti reissatessa eessuntaas Tampere-Helsinki väliä, kunnes tuli syksy.

Hei me seukataan niinq tiäx!

Jos nyt pikakelaillaan muutamia vuosia aina sinne ja tänne, koska muuten voisin oikeasti kirjottaa romaanin, niin muutin tosiaan Vantaalle asumaan ihan hirveeseen solukämppään, jossa vietin aikaani ehkä n. 2% koko vuodesta. Muun ajan asuin herralla ja hänen äitinsä luona. Sittemmin äiti muutti pois ja alkoi keskustelu, että muuttaisinko minä tilalle. Äitini mielestä 17-vuotiaana ei missään nimessä voinut muuttaa yhteen poikaystävän kanssa, mutta kappas kuinka kävikään (tämä raskas puhelinkeskustelu käytiin kun olin Lontoossa työharjottelussa ja muistan isäntäperheeni ilmeet kun huusin naama punaisena puhelimeen suomeksi).

Noniin nyt siirrytään niitä vuosia eteenpäin. Kävin siis kouluni Helsingissä, samoin Mr., kunnes valmistuin ja päätin että nyt riittää tämä stadin pelleily, Manse se olla pitää! Ilman sen suurempia suostutteluja sain tuon paljasjalkaisen helsinkiläisen muuttamaan Tampereelle. Tässä vaiheessa ikää oli kertynyt jo pari vuotta lisää.

Tällöin koitti inttilesken rankka 9kk, joten päätin hankkia lapsen. Sellaisen karvaisen siis, nimeltä Elviira. Oli aika mielenkiintoinen 9kk, kun ei käynyt töissä ja kaikki viikonpäivät meni aika pitkälti tissutellessa kavereitten kanssa. Aikamoinen rappionainen etten sanois.

 Vauvva!

Jäbä näytti ihan Mobylta!

Intistä palatessa aloin pikkuhiljaa kiinnostua kaikemmaailman vintage/burleski/whatevö jutuista ja sille tielle on jääty. Tässä vaiheessa paras ystäväni tapasi tulevan aviomiehensä, KIITOS MINUN NAITTAMISTAITOJENI! Ja hyvinkin pian hän muutti Helsinkiin ja mää en tykänny ideasta sitten yhtään.

BFF!

Tästä alkoi toisinaan ravaaminen Helsingissä ja tuli sitä aikamoista rappioelämää elettyä ihan tälleen yhdessäkin ilman inttiä. Herra meni oikeisiin töihin ja itse hengailin teatterilla työelämänvalmennuksessa melkein vuoden päivät. Sitten perheeseemme ilmaantui toinenkin lapsi, karvainen sellainen, nimeltään Amalia.

Vauvva nro 2!

Sitten sain ihan oikeita töitä (vuosi 2007) ja aloin elää mukamas niinkuin oikeat ihmiset. Tässä vaiheessa myös tuli meidän suhteen ensimmäinen ja viimeinen kriisi, joka opetti kyllä paljon, mutta ei mennä siihen sen enempää.

Töissä ollessani minusta tuli myös full on burleskiesiintyjä, jolla tiellä olen edelleen ja monet kysyvätkin, että miten mieheni suhtautuu asiaan, varsinkin kun homma tuli mukaan ikäänkuin kesken kaiken. No mutta onneksi mulla onkin esim. maailman paras karvanaama, koska hänen mielestään on vaan rentoa, että monet saa vislata ym. kun olen lavalla, mutta HÄN on se, joka minut vie kotiin. Ai että mitä romantiikan lurituksia kuulkaa!

 Vuosipäivä vuonna 2008. Oltiin piknikillä ja juotu ehkä kaksi(toista) alkoholipitoista virvoiketta. Ai että kuulkaa.

Kun meikäläinen heitettiin pihalle tuolta työpaikasta, vuonna 2010 (koska oon niin rebel! Not.), niin elämä burleskiesiintyjänä/yrittäjän alkoi ihan oikeasti. Kierrettiin vähän Suomea burleskin merkeissä ja elämä oli aika muikeeta. Tavattiin paljon uusia ihmisiä ja meille kuului valtavan hyvää. Tässä vaiheessa yhteistä taivalta oli takana jo 7v.

Huuruhyypiöt burleskikiertueen Lapin osuudella. Tolta mä näytin aina esiintyessäkin. Eiku siis..

Viimeiset kolme vuotta onkin sitten mennyt kuin siivillä. On tullut reissattua Jenkkilässä pariin otteeseen, ostettua asunto vuonna 2011 ja päättipä tuo sitten vihdoin ja viimein kosaistakin 2011/2012 uutena vuotena. Mää en meinannu oikein uskoa, kun aattelin et tämmöstä samaa liirumlaarumia tää ny sit varmaan aina on. Tosin olin myös uhkaillut 10v aikarajalla, että sit on paras tepastella sitä alttaria kohden, että kai sitä rupes sit niin ahistaan, että pakko se rinkula oli tuohon sormeen työntää.

Mutta olipahan kyllä eittämättä paras uusi vuosi EVER! Se vietettiin (melkein) kaikkien parhaiden ystävien kanssa itkien ja nauraen ja juoden shotteja samalla kun kuunneltiin LMFAO:ta. Voisko parempaa enää olla?

Muutaman shotin ja onnen kyyneleen jälkeen piti ottaa vähän kylppärikuvaa!

Viimeinen vuosi se vasta onkin mennyt siivillä. Olen mukamas ajoissa alkanut häitä suunnittelemaan, mutta joopajoo, jotenkin tuntuu, että kauheesti on vaan tekemistä koko ajan. Toisaalta, eiköhän ne kinkerit järjesty osittain itsekseenkin. Enää olisi vähän päälle 6kk aikaa ja äsken sitä oli vielä 1½v..

Mut ei kai siinä! Eilen sitä rupesi taas tätä meidänkin tarinaa (joka tämmösenä tekstinä vaikuttaa kyllä ehkä tylsimmältä EVER!), kun uudelle työkaverille kerroin meneväni naimisiin ja hänen kysyessä, että kauanko ollaan yhdessä oltu ja sanottuani, että 10 vuotta, oli hänen ilmeensä kyllä kuvaamisen arvoinen. Niin, onhan se nykyään kai aika harvinaista, että teinirakkautensa kanssa päättää loppuelämänsä viettää kaikkien niiden miljoonan tyylimokan, tragedian ja draaman jälkeen.

Mutta mun mielestä, tää on just oikein näin, enkä vaihtais päivääkään.

Tapaamista ja inspiraatiota miekkoselle

Hei vaan hei!

Kuten arvata saattaa, en saanut yhtäkään kuvaa aikaiseksi meidän perjantaisesta hääpalaverista. Oli ihan liian kiire nauraa ja nautiskella parhaista jutuista. Yksi kaasoistani (krhm, jotkut ehkä saattavatkin Niinan tietää), heitti minulle kommentin kuinka joku hänen tutuistaan oli pitämässä myös hääpalaveria ja kuinka siellä keskusteltaisiin tyllien värityksestä ja pöytäkoristeista. No meillä ei mennyt ihan samaan tapaan oma hääpalaveri, jossa käsiteltiin mm. muumimukeja, mitkä ihmeet on tregginsit, huono kenkämuoti, paleltuneet kivekset ja mitä näitä nyt on.. eli joo oli todella tärkeää keskustelua itse häistä. No mut saatiin me jotain aikaiseksikin ja sain nyt "hyväksynnän" muilta, eli vahvistuksen, millaiset kutsut olisivat parhaimman näköiset ja pääsin niitä jo aloittelemaankin. Lisäksi suunniteltiin meidän vihkiseremoniaa, josta porukka olikin yllättävän innoissaan, minä kun pelkäsin että kaikki on asenteella EMMÄÄJAKSA!

Tämän lisäksi viikonlopun aikana on saanut muutenkin asioita sovittua ja funtsittua, kun on ollut yksi kaasoista Helsingistä asti vierailemassa koko viikonlopun. Tänään sain myös kuulla häihin tulevan bändin laulajaakin (koska mullehan ei kelpaa kuka tahansa tyyppi tulkitsemaan Sinatraa!), eli sekin asia on reilassa ja sopparit on hoidettu. Voin tuosta musiikkipuolesta palata sitten myöhemmin aiheeseen. Tuntuu että oon palaamassa kaiken suhteen aiheeseen myöhemmin, mut kattokaas ku hyvää kantsii odotella!

Tämän kaiken muun hössötyksen lisäksi oon yrittäny pähkäillä tolle toiselle puoliskolle häiden vaatetusta kun hänellä ei sen suurempaa visiota asiasta ollut. Törmäsinkin taas sitten pitkästä aikaa Pradan miestenmallistoon, mihin rakastuin palavasti ja aiemmin olin katsellut netistä steampunk-henkisiä hääasuja miehille ja kun heitin idean ilmoille tuolle karvanaamalleni, niin hän oli enemmän kuin mukana. Eli saattaapi hyvin olla, että käymme vuokraamassa jotkut housut ja pitemmän takin, mutta Anni (joka on siis myös loistava vaatturi ammatiltaan, eli jos joku haluaa miehelleen mittatilauspuvun sen dressmannin rytkäleen tilalle, niin kannattaapi ottaa yhteyttä!) voisi tehdä tuollaisen leveämmän liivin sitten lisäksi. Itsehän sain jo Mr. Sundmanin taivuteltua laittamaan leopardiplastronin, koska meidän häissä on PAKKO olla jotain leopardikuvioista ja kun omaan vaatetukseen sitä tuskin tällä kertaa tulee, niin tungetaan sitten miehelle. Tämä on siis yksi hyvä syy lisää, miksi tuo mies on maailman paras.

Mutta niin niitä ideakuvia. Ladies, prepare for drooling:

Kuvat

Tuo viimeisen kuvan vasemmanpuoleinen liivi miellyttää miekkoseni silmää suuresti ja varsinkin yhdistettynä tuohon harmaaseen paitaan. Tuon ensimmäisen kuvan oikeanpuoleinen pitkä liivi on kanssa varsin päheä ilmestys, mutta ei ehkä nyt meidän häitämme ajatellen paras vaihtoehto.

Mutta kyllä se niin vaan kuulkaa on, että puku tekee miehen ja saan aina kylmiä väristyksiä näitä kyseisiä otoksia katsellessani. Nam ja drool, ei mulla muuta.

Kuva

Lisäksi olen muuten miettinyt asusteiden käyttöä herran puvustuksessa ja meiltä löytyisi kyllä kaapista vintage silintereitä ja knalleja, joita voisi harkita, mutta varmaan lähinnä kuvaussessiota varten. Muutoin itse näen kyllä liivin, jossa mahdollisesti olisi juuri remmiä ja rensseliä ja ainaskin kellotasku ja ketju näkyvissä.

Ja tämän kaikenhan kruunaa ne Megaman-kuvioiset Vansit...