torstai 7. helmikuuta 2013

THE dress

No se puku. Sitä varmaan suurin osa blogin lukijoista (eli kaikki kaverit jotka minut tuntee :D ) mahtavat miettiä. Suurin kysymys varmaan monen huulilla on, että teenkö pukuni itse?
Niille tiedoksi, jotka lukevat tätä blogia, eivätkä tunne minua (ensinnäki MOI!), niin minähän olen ammatiltani pukuompelija ja teen vaatteita työkseni - myös hääpukuja.

Minähän pääsisin oikein edullisesti, jos tekisin pukuni itse, mutta kuten tuossa mainitsin, niin ompelen päivät pitkät vaatteita toisille ja myös niitä hääpukuja. Voitte siis vaan kuvitella, kuinka paljon innostaa enää normitöiden jälkeen alkaa vääntää itselleen pukua, jota on vielä erittäin vaikea itselleen sovittaa? No niinpä, en oo tekemässä. Älkää toki ymmärtäkö väärin - rakastan tehdä hääpukuja muille ja se on aina varsin mieluisaa, varsinkin kun asiakaskuntani puvut ovat yleensä aina jotain hieman erilaisempaa.

Päätin jo aikoja sitten, kun hääpuvusta sai ruveta haaveilemaan, että teetän sen hyvällä ystävälläni Anni Hirolla. Hän jos joku ymmärtää täysin mitä haluan ja hänen työnsä jälki on ihan omaa laatuaan erinomaisuutensa vuoksi.

No mitä minä sitten haluan? Se, että pukuni ei tule olemaan valkoinen, ei varmaan kauhean monelle ole mikään yllätys. Sinällään minulla ei ole valkoista vastaan mitään, mutta tuskinpa mitään hullun kokoista kermapitsihärpellystä tulisi käytettyä sen valkoisen värin vuoksi muutoin enää ikinä ja mitä sitä nyt sitten kaapissakaan jaksaa säilyttää tilaa viemässä? Joten värillistä tulee olemaan - väri jääköön vielä salaisuudeksi, palaan asiaan sitten kun tehtailu alkaa :) Ja puvusta tulee sellainen, jota voin käyttää tulevaisuudessa myös esiintymisasuna. Eli tosi sellainen pliisu ja yksinkertainen... NOT.

Itse hääpäivänä olen suunnitellut pitäväni kahta eri mekkoa, koska en todellakaan jaksa koko iltaa viettää täyspitkässä mekossa, vaan bailaamaankin pitää päästä rennolla meiningillä. Tämän vuoksi teen kakkosmekon itse itselleni (sen kanssa kun ei tule niin paljoa päänvaivaa). Ja koska me olemme menossa ensin maistraatissa hoitamaan nämä lailliset velvollisuudet pois alta ennen itse hääpäivää, niin olen ajatellut sitten tehdä jonkun simppelin mekon siihen tilaisuuteen vaikka sitten siitä valkoisesta. Jaa miksi mennään ensin maistraatissa "naimisiin" ja sitten vielä toisen kerran joskus toiste? No siksi, että meillehän tuo maistraattivihkiminen ei meinaa hevonhuitukkaa, mutta emme myöskään halua, että meidät "vihkii" hääpäivänämme joku random Lissu, joka kiskoo siitä vielä 200€ itselleen ja pahimmassa tapauksessa jaarittelee jotain ihan turhanpäiväisiä. Meidät tulee vihkimään eräs tuttumme, joka sopii vihkimisseremoniaan kuin nenä päähän. Nyt täytyy olla kauhea mysteeriemäntä, mutta en valitettavasti voi kertoa kun vasta hääpäivän jälkeen, kuka tuo henkilö on, sillä se pysyköön salaisuutena kaikille vieraillekin.

No mutta niin, tässä olisi nyt hieman sitä inspiraationlähdettä omaa pukuani varten kuvien kera. En halua itse hääpukuni olevan mikään kauhean muhkea tylliunelma, koska haluan mennä hyvin klassisella linjalla. Minulle on myös tulossa megakorsetti puvun alle, niin ei sellainen uuma sitten ihan tyllipörhellyksessä tule halutulla tavalla esiin. Ja megakorsetilla tarkoitan Annin taidonnäytteitä, joilla lähtee rapsakka määrä vyötäröltä pois. HUOM! Olen kokenut korsettien käyttäjä ja pari vuotta sitten käytin moista ihan päivittäinkin, tässä yksi todiste (itsetehdyssä korsetissa, joka yllättäen on esiintymiskäyttöön, kuten koko muukin garderobi kyseisessä kuvassa):




Noniin se siitä melkein nakuilusta. Minusta tosin löytyy aika vähän mitään edustavia kuvia, jossa olisi enemmän vaatteita päällä. Ehheh. Mutta NYT niitä pukukuvia..



Eli merenneitohelmaa, pitsiä ja haluaisin pukuuni jotain viimeisen kuvan olkainmeininkiä. En siis halua mitään olkaimetonta pukua, vaan jotain pitää tapahtua olkapäiden paikkeilla. Ja koska olen aika rintava, niin yläkropassa ei kuitenkaan saa olla liikaa kangasta (esim kaulaan asti), koska se näyttää itselläni todella tunkkaiselta.

Tämä ylläoleva puku ja melkeinpä koko nainen miellyttävät silmääni niiiiiin paljon, ettei sitä oikein voi edes sanoin kuvailla. Päähineestä ja kukkapuskasta lähtien niin upea ilmestys että huh.

Siksi toiseksi mekoksi olen suunnitellut tekeväni jotain tämän tyylistä. Sen kanssa ei onneksi tarvitse stressata sen pahemmin, kun teen sen kerta itse. Väriksi tulee sama, mikä on varsinaisen hääpuvun pohjana ja käytän samaa pitsiä (jos jää yli), mitä toisessakin puvussa.


Mitä materiaaleihin tulee, niin osaan olla aika kranttukin. Olen siis jo löytänyt pukuuni sopivan pitsin, mutta piti lähteä tuon rapakon taakse sitä hakemaan, eli teretulemast Viroon! Sieltä löytyi ihana pitsi, jossa EI ole kukkia. Siinä onkin kuulkaa haastavampi tehtävä kun mitä voisi luulla, löytää pitsi ilman kukkakuosia.. ja tietenkin piti pitää mielessä, että budjetti olisi mukava pitää mahdollisimman pienenä. No se oikea pitsi kuitenkin onneksi löytyi ja olen nyt muuten jättänyt kankaiden katselun sikseen ja ajattelin että Annin kanssa sitten palaan asiaan kun se on ajankohtaista, mikä saattanee olla pikemmin kuin luulin, nimittäin jo lounastreffeistä tuossa juteltiin :) Maruseki-treffeistä that is. Omnomnomnom! 

Mutta eiköhän tämä tällä erää oman puvun tiimoilta. Mr. Sundmanin puvusta ei vielä sen suurempaa tietoa ole, muuta kuin että hän haluaa laittaa jotain, mitä joku rokkarikin vois pistää päälleen (en nyt muista kenestä oli kyse). Ja kengiksi tulee minun vuosi sitten joululahjaksi teettämät vansit Megaman-maalauksilla. Nii-i, pelinörtti, mikä pelinörtti.

Mutta tähän loppuun voisin vielä laittaa pari kuvaa lempparihääpuvuistani, mitä olen muille tehnyt. Kertokaa ihmeessä, mitä tykkäätte ja jos kiinnostaa minulta joskus jotain tilata, niin hop hop putiikkiin: www.oliviarougeshop.com






4 kommenttia:

  1. Voi Mona, sun mekosta tulee varmasti UPEA! Ja mä haaveilen, että missäköhän tilaisuudessa pääsisin vielä pitämään tuota omaa mustaa unelmaani...

    Mistä tulikin mieleen, että mun pitäis saada sulta joskus oppitunti sen korsetin/yläosan kiristämisestä, sillä nyt se on jäänyt ihan käyttämättä kun oon ihan solmussa niiden nyörien kanssa. :D

    VastaaPoista
  2. No hei siitä vaan korsettioppiin :D ja hei siinä vaikka meidän häihin pistät ton puvun, en mä ainakaan pistä pahakseni :) sitähän voi myös vähän lyhentää jos tuis enemmän käyttöä? Kivaa ku kävit kommentoimassa <3

    VastaaPoista
  3. Jos joskus pääsen naimisiin niin silloin varmasti lähtisi sinulle sähköpostia. Olen salaa ihaillut töitäsi ja salaa halunnut naimisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sepäs mukava kuulla! Sitten vain ihmeessä postia tulemaan, jos ja kun aika koittaa :) ja saahan sitä muitakin kolttuja tilailla ;)

      Poista