torstai 15. elokuuta 2013

Laillisesti rouva








Noniin tässä on nyt muutama päivä tullu hengattua virallisesti rouvana, ja ei kyllä fiilikset ole yhtään sen kummosemmat kun aiemminkaan :D Maistraattivihkiminen oli kyllä suoraan sanottuna aivan todella turha ja sääliks käy niitä ihmisiä, joilla ei mitään muuta seremoniaa ole tiedossa. Toki siis jokainen tyylillään, mutta ei siinä 2min höpötyksessä ollut yhtään mitään jännää ja fiilis oli lähinnä et "jaa tässäkö tää ny oli"? No mutta onneksi se meille tärkeämpi päivä ja seremonia on tiedossa sitten syyskuussa, tämä oli vaan tämä laillisesti pakollinen paha, kun syyskuussa meitä ei ole vihkimässä kukaan virallinen taho.

Maistraatista lähdettiin kavereiden ja vanhempieni kera Comoon syömään ja siellä tuli istuttua muutama tunti ja syötyä & juotua oikein olan takaa. Siitä matka jatkui kotiin, missä vielä vähän nautiskeltiin kuoharia ja muiden mennessä nukkuun me tuore aviopari istuttiin parvekkeella juttelemassa niitä näitä ja fiilis oli kyllä ihan bueno.

Maistraattipukuna itselläni toimi tosiaan äitini hääpuku, jonka olin lyhentänyt itselleni sopivammaksi. Korut ja hiuskukat Glitteristä (hiuskukkia hieman tuunattu strasseilla). Sormuskin siinä vilahtaa, mutta virallisesti alan tuota sormusta käyttää vasta syyskuun jälkeen.

Ei kai tässä muuta tällä erää, aikamoista stressiä rupee pukkaamaan, kun töitä on enemmän kun laki sallii ja nyt noita hääjuttujakin pitää ihan tosissaan alkaa tehdä.. ei tässä oo kohta kun kuukausi aikaa h-hetkeen! Aaapuuuva!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Honeymoon!

Tuli tänään varattua lennot häämatkalle... alkuperänen suunnitelma muuttu täysin, kun löyty hullun halvat lennot toiselle puolelle maailmaa. Ens helmikuussa me köllitään näissä maisemissa:


Miami & Curacao yhteensä kaksi viikkoa!! Mä jo maistan ne hedelmäiset drinksut mun huulilla.. Saatiin tosiaan lentoliput 491€/nuppi, eli ei yhtään mitään ja toi käsittää tosiaan viikon Miamissa ja viikon Curacaolla. Just sopivasti sekä ranta-että kaupunkielämää. Alkuperänen tarkotus oli lähtee Japaniin ja johonkin muuhun lämpimään paikkaan aasiassa, mut mikään ei oikein sykähdyttänyt (eikä ainakaan lentoliput kun niitä vähän tutkailin) ja sitten tämä jostain osu mun silmään ja totesin että ELETÄÄS NY VÄHÄ REUNALLA ja nyt ois liput handussa. En valita! Onpahan jotain odottamista taas siellä vuoden nihkeimmän ajankohdan suunnilla :)

maanantai 5. elokuuta 2013

No ne polttarit..

Alotetaanko tää postaus nyt vaikka sanomalla että HUH! Mulla oli ehkä maailman legendaarisimmat polttarit EVER ja nauran edelleenki ku muistelen niitä.

Oli siis muuan lauantaipäivä, kun tämä kaikki tapahtui ja itsehän olin vähän uumoillut, että polttarit saattaisi olla sinä kyseisenä lauantaina, mutta viime metreillä sitten totesin että ei varmaankaan. Menin normaaliin tapaan töihin (ihmettelin tosin koko viikon, että miksi minulla on 4h vuoro laitettu kun töissä on kaksi muutakin työntekijää..). No ehdin olemaan töissä ehkä 20min ja kauhee stressi päällä, kuinka pitää saada koko pulju siihen kuntoon, että pomo on tyytyväinen kun tulee maanantaina saikultansa takaisin. No enpä tiennyt että pari liikehuoneistoa edempänä oli tämmönen porukka:





No eipä siinä kauaa mennyt kun pikkuruiseen Glitteriin marssi kolme suunnilleen vaatekaapin kokoista moottoripyörä-äijää. Melkein täyttivät koko liikkeen. Toinen työkaveri siinä katto silmät selällään että mitävvvv ja mä käännyin katsomaan ja ystävällisesti kysäisin, että voisinko olla herroille avuksi. No he olivat minua kuulemma tulleet hakemaan ja siinä sitten hypin tasajalkaa intopiukeena ja olin et JUMANKAUTA MÄÄ NII ARVASIN TÄN SAAKELI!

No sitten ei muutaku kamat kasaan ja pihalle, jossa odotti mun kyyti. KELEPAS! Piti siinä vähän kellohametta vaihtaa ergonomisempaan vaatetukseen ennenku lähettiin.. (eyelinerit ei kyllä olleet yhtään yhteistyökykyisiä matkan aikana, mutta ei se menoa haitannu!).


Wheeeeee!

Prätkä-äijät ajo mut tutuille hoodeille kaasoni Albinen luo (asutaan samalla kadulla) ja siellä sitten sain ihan älyhyvän brunssin ja sen jälkeen tuli eka tehtävä. Leikata tommoset farkut sopiviksi sortseiksi. Mähän oisin halunnu tehdä niistä ihan törkeen lyhyet, mut en kuulemma saanu.. mentiin siis ihan törkeen hirveellä polvipituudella, mikä ei toimi kun ehkä joillain miehillä..

 
Sitten alkoi tuleen enemmän vaatekappaleita, mitä pukea päälle ja alkoi itsellekin pikkuhiljaa valjeta, mihin suuntaan sitä oltiin menossa... WHITE TRASH TRAILERPARK POLTTARIT!!!!!! Ennenkun kukaan ihmettelee, niin kaverit halusivat tehdä jotain todella anti-burleski-glitter-bling-glamouria, joka ei mua haitannu kyllä yhtään. Meillä oli Albinen kanssa ollut aiemminkin puhetta, että oltais vappuna haluttu lähtee pyöriin kaupungille white trash-pariskuntana, mutta se sitten jäi. Joten tämä tuli kuin tilauksesta! Kun oma look oli valmis, niin sain mennä keittiöön kattoon ihan uskomatonta teemakakkua, jonka häiden cupcakeistäkin vastaava Mirva oli vääntänyt:



Mun meno parani entisestään siinä vaiheessa, kun muut henkilöt porukassa ilmoittivat, että aikovat pukeutua myös teeman mukaan. IHAN MAHTAVUUTTA! Hetken kuluttua se meininki olikin sit hyvin pitkälti tämä:


En oo ehkä ikinä ollu näin ylpeä ulkomuodostani. Noi kengät oli ehkä maailmanhistorian järkyttävimmät ja kuulemma löytyneet Tesoman kirppikseltä 3€. No en ihmettele.

Sit lähettiin seuraavaan paikkaan kun kaikki olivat kaunistautuneet.

Kaikki on niin kauniina! Ja huvittavintahan tässä on, että oikeesti mun kaveripiirissä ei oo kun hyvännäkösiä naisia, niin miten ne voi näyttää tältä?!

Lähdettiin ajeleen johonkin Kangasalan takapajulaan ja mulle tuli ihan vallan hedari siitä miettimisestä. Tavattiin Kangasalan linja-autoasemalla joku kurkkusalaattiin pukeutunu mies ja ajattelin et ei saakeli ny mitään armeijan bootcampeja... ainakaa näissä vaatteissa tai KENGISSÄ! No matka jatku entistä syvemmälle mehtään ja sit yhtäkkiä käännyttiin ja yksi pieni kyltti mulle paljastikin mitä oltiin menossa tekeen..
 

 No ammuskeleen, niinku kunnon hillbillyt tekee! Totesin tässä vaiheessa, että mun polttarit on varmaan sata kertaa äijemmät kun ton mun karvanaaman ikinä, mutta toisaalta mä oon meistä se, joka haluais mennä pelaan painballia ja on ihan ässä megazonessa ja silviistee..


<3

Ampumisessa meni yllättävän kauan, jotain 3h ja siinä vaiheessa oli jo kauhee jano (yllättäen mitään alkoholiakaan ei ollut tietenkään saanut nauttia kun tuliaseet käsissä heiluttiin. Ei siinä että alkoholittomuus minua nyt niin paljoa olisi haitannutkaan) ja nälkä, joten missiosta suoriutuneena lähdettiin suorin vartaloin kohti jotain ruokapaikkaa.

Matkalla kohti tamperetta sain puhelun, että McDonald's vai Hesburger ja mietin että ei saakeli ei kumpikaan. Annoin sitten vapaat kädet ja niin kurvattiin McDonaldsin pihaan gourmet-aterialle. Itsehän en nykyään enää pahemmin noissa kahdessa puljussa ramppaa vaikka burgereita yleensä rakastankin, joten olin vähän viha-rakkaus-fiiliksellä tajutessani et ei saakeli me mennään oikeesti mäkkiin. Mut mihinkäs muualle sitä white trash jengi menis ulos syömään? Niinpä. Ostatin tytöillä itelleni Happy Meal-aterian ja sain jonku itse ilkimys- lelun mukana, jonka sain viedä karvanaamalle lahjaks. Enkö olekin ihana?

Mäkistä suunnattiin hetkeks vielä toiseen päähän kotikatuani ja hetken päästä jatkettiinkin eteenpäin ja käskettiin käymään kotona hakemassa tavaroita. Tytöt olivat pyytäneet tuota minun herraani laittamaan minulle kassin valmiiksi ja epäilin jo siinä vaiheessa, että mukana ei salettii ole läheskään kaikki mitä pitää.. no aika lähellehän se sitten menikin.

Lähdettiin ajeleen kohti keskustaa ja keskustan ohi. Hetken päästä oltiin Härmälässä ja mietin että ei saakeli voisko se olla.. ja KYLLÄ, Härmälä Camping alueelle kurvasi auto. Tässä vaiheessa en voinu enää muutaku nauraa (ja naukkailla taskulämpimästä jaloviina-pullostani.. hyi helv..). No mietin siinä et no meillä on varmaa joku mökki varattuna et tuskin mitää asuntovaunua on kuitenkaa, mutta TADAA, MIKÄS SE SIELLÄ LOISTOKKAASTI KESKELLÄ NURMIKKOA KIMMELSI:

 Meidän ihana vuoden -89 karvaverhoilla varustettu asuntovaunu!! Olin niiiiin otettu ja äimänä, että tytöt oli tämmösenkin saaneet aikaiseksi. No siinä sitten pistettiin tupaa pystyyn pihalle asti ja avattiin pullot ja sipsipussit ja mitälie. Siinä jotku naapurit tuli pyörähteleen ja oikeesti luulivat, että ollaan tämännäkösiä aina.. kiitti hei.

 Tässä illan kolmiodraama: "Pasi mitä v***ua?! Mä ootan sun vauvaa serkkumies ja sä vaa röökimuija Shaniquan kaa siinä veivaat!". Nauran täällä vieläkin näille..

 Loppuilta meni saunoessa, jääkylmässä järvessä pulahtaessa, naapureita häiriköidessä ja vetäessä ihan huolelliset nakit silmille. Kaasot ja minä jäätiin yöpymään tuohon ihanaan lemmenpesäämme ja aamulla oli aikaa monta monituista tuntia vaan kölliä ja jutella sekä syödä aamupalaksi sipsiä ja vadelmaraparperipiirakkaa.

Oli niin parasta, kiitos ihanat <3



sunnuntai 4. elokuuta 2013

....

Totaaa... Hienosti oon tässä kesän aikana näemmä päivitelly! :D Jotenkin on ehkä ollut vähän kiireisen puoleista tämä arki ja ei oikein hääjuttujakaan tullut hoidettua esim. kesäkuussa ollenkaan.

No mutta nyt on saatu aikaseksi vaikka ja mitä ja eihän tuohon hääpäiväänkään ole kuin rapiat 1½kk jäljellä. Mihin tää aika oikein rientää?!

No saimme vihdoin ja viimein varattua mm. maistraattipäivän joka on 14.8, sen päivän tiimoilta ei ole luvassa varmaan mitään sen jännittävämpää, kuin vaan itse seremonia ja sitten mennään vanhempieni ja mahdollisesti muutaman kaverin kanssa syömään jne. Itsellenihän tuo päivä ei merkkaa hevonhuitukkaakaan, vaan se itse juhlapäivä, missä on kaikki rakkaimmat ihmisetkin mukana. Mutta aina sitä voi hyvällä syyllä mennä kivasti syömään... krhm.

Muutoin seuraavat hommat on saatu jo hoidettua:
- oma sormus
- viinojen haku (vallan rapsakkaa herätä klo 3:20 ja lähtee viroon ostoksille H. Moilasena ja tulla takasin ja todeta olleen hereillä 20h. Ei enää kiitos, IKINÄ!). Nyt sitä alkoholia sitten on vaikka pienelle kylälle, että saa luvan riittää!
- videokuvaaja (tämä tuli erään vanhan kaverin kautta, mutta totesin, että olis kiva saada hääpäivästä jonkinlainen kiva kooste ja yleisestikin video, tyyliin tämä:
 tosin ehkä ei noin perinteisellä menolla koska sellaista ei ole luvassa :) )
- polttarit (AAAHAHHAA palaan näihin seuraavassa postauksessa :D)
- Mr. Karvanaaman puku viimeistä sovitusta vaille

On tässä saatu ihan hyvin hommia kasaan, mutta muutama aika rassaava juttu tykyttää tuolla takaraivossa, mutta olen ajatellut delegoida ne tuolle miehelle, koska mä en vaan yksinkertasesti jaksa. Ni.

Tässä vielä sneek peak, miltä herran puku tällä hetkellä näyttää (taustalla valmiit housut), tuo kankaan sävy on ihan mahtava!:


Tämän viikon perjantaina ollaan menossa sovittamaan molemmat, herra viimeistä kertaa ja itse ekaa kertaa vasta korsettiani. Huvittavaa, kun muut ihmiset tuntuvat stressaavan tuosta minun hääpuvusta, että kauheeta kun sitä ei ole aloitettu sen enempää. Itse pukuja valmistavana tiedän, ettei sen tarvitse/kannata olla montaa viikkoa ennen häitä roikkumassa kaapissa ja luotan Anniin täysin, eli eiköhän minullakin joku kolttu siellä kinkereissä sitten ole päällä! Sitten toki on vielä hattu ja muutkin härpäkkeet, mitkä pitäisi saada valmiiksi.

Häämatkojakin on tullut tässä katseltua, kun silmiin osui aika maukas tarjous miami-curacao- matkalle. Ainoo vaan, että matka pitäisi varata todella nopeasti ja en tiedä onko tämä nyt vähän hätiköityä sitten ja onko edes rahaa just nyt. Alunperinhän meidän piti mennä japaniin ja johonkin toiseen aasian lämpimään paikkaan, mutta jotekin tässä kävi nyt näin :D

Emmää keksi muuta kerrottavaa taas, palataan siis astialle myöhemmin ja varmaan sen polttaripostauksen merkeissä seuraavan kerran!